Kukkilintuja ja kettukarkkeja 

Kukkilintuja ja kettukarkkeja on oodi lapsilleni ja karjalaisille juurilleni. Nimettömät maalaukset ovat tunnemuistoja ajalta, jolloin minä ja lapseni asuimme samoja huoneita, minä ainoana vanhempana. Teosten ja aiheen välinen yhteys on viitteellistä ja haastaa kohtaamaan itseään.

 

Kukkilintu on karjalainen onnensymboli ja keskeinen aihe karjalaisessa kirjonnassa.  Sana kukki on hellittelysana rakkaista puhuttaessa ja tarkoittaa kaikkein puhtainta ja rakkainta. Kukkilintu on myös sielunlintu, joka tuo viestiä tuonpuoleisesta - karjalaisessa perinteessä uskotaan sielun poistuvan ruumiista linnun muodossa.

​

Lapsuudessani mamma (isoäiti) varjeli mökkipihamme pihlajaa - häneltä opin pihjalan olevan suomalais-ugrilaisten kansojen pyhä puu, johon liittyy useita uskomuksia ja ennustuksia. Mamma tapasi myös kertoa tarinaa ketusta, joka halusi pihlajanmarjoja, mutta ei saanut niitä, koska ne olivat liian korkealla. “Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.” Opettavainen tarina kateudesta on yksi Aisopoksen faabeleista, ja kuljettaa minut muistoissani mamman käsilaukulle, missä oli kettukarkkeja. Näistä paperiin käärityistä marmaladeista on tullut minulle yksi rakkauden symboli. Olen jatkanut perinnettä antamalla kettukarkkeja lapsilleni.

​